Toiminnallinen neurologia
Aivojen ja hermoston toiminnan hyödyntäminen kuntoutuksessa
Toiminnallinen neurologia on lähestymistapa, jossa tarkastellaan hermoston toimintaa osana liikkeensäätelyä, kipua, tasapainoa ja suorituskykyä. Hermosto vastaanottaa jatkuvasti tietoa muun muassa näköjärjestelmästä, tasapainoelimistä, nivelistä, lihaksista ja iholta. Näiden aistijärjestelmien tuottaman tiedon laatu vaikuttaa siihen, kuinka tehokkaasti aivot pystyvät ohjaamaan liikettä ja säätelemään kehon toimintaa, kuten kivun ja lihasjännityksen säätelyä.
Mikäli jokin aistijärjestelmä ei toimi optimaalisesti yksin tai yhdessä muiden järjestelmien kanssa, voi keskushermoston muodostama tilannekuva kehosta ja ympäristöstä vääristyä. Tällöin hermoston kyky säädellä eri toimintoja ja ennakoida erilaisia ärsykkeitä voi heikentyä.
Tutkimusten mukaan esimerkiksi pitkittyneet kiputilat voivat aiheuttaa hermostossa epäedullisia muutoksia, jotka ylläpitävät oireita. Tällaisissa tilanteissa pelkkä mekaaninen lähestymistapa ei riitä, vaan myös hermoston toimintaa on tärkeää arvioida ja huomioida kuntoutuksessa yksilöllisesti.
Kivun kokemusta ja suorituskykyä säätelevät hermostossa osittain samat aivoalueet, jotka osallistuvat myös silmien liikkeisiin ja tasapainoon. Tämän vuoksi esimerkiksi silmien tai tasapainojärjestelmän toiminnan parantaminen voi parantaa hermoston kykyä säädellä kipua tehokkaammin.
Vastaanotolla arvioin hermoston toimintaa erilaisilla kliinisillä testeillä. Tutkimisen perusteella valitaan yksilölliset harjoitteet, joiden tavoitteena on parantaa hermoston tiedonkäsittelyä ja tukea kehon normaalia toimintaa. Harjoitteet voivat sisältää esimerkiksi silmien liikkeitä, tasapainoharjoittelua, pään liikkeitä tai tuntoaistia kehittäviä harjoitteita. Toiminnallinen neurologia perustuu hermoston plastisuuteen eli sen kykyyn muokkautua ja oppia läpi elämän.
Toiminnallista neurologiaa voidaan käyttää osana fysioterapiaa esimerkiksi seuraavissa tilanteissa:
Pitkittyneet tai toistuvat kiputilat
Huimaus ja tasapainohäiriöt
Migreeni, erilaiset päänsäryt ja niska-hartiaseudun ongelmat
Pitkittyneet aivovamman oireet sekä niskan retkahdusvamman jälkeiset oireet
Liikkeen hallinnan ja koordinaation haasteet
Urheilijoiden suorituskyvyn kehittäminen
Mitä vastaanotolla tapahtuu?
Ensimmäinen käynti sisältää perusteellisen haastattelun ja kliinisen tutkimisen. Arvioin tuki- ja liikuntaelimistön lisäksi hermoston toimintaa sekä sitä, miten eri aistijärjestelmät vaikuttavat oireisiin ja testiliikkeisiin.
Tutkimisen aikana kokeillaan usein erilaisia neurologisia ärsykkeitä ja seurataan niiden välitöntä vaikutusta esimerkiksi kipuun, tuntoaistiin, tasapainoon, liikelaajuuteen tai liikkeen hallintaan. Jos jokin harjoite tuottaa välittömän positiivisen vasteen, siitä laaditaan yksilöllinen kotiharjoite osaksi kuntoutusta.
Esimerkiksi asiakkaalla voi olla pitkittynyttä niskakipua ja päänsärkyä, joihin niskaan kohdistetut hoidot ja harjoitteet ovat tuoneet vain tilapäistä helpotusta. Oireiden taustalla voi tällöin olla esimerkiksi silmien tai tasapainojärjestelmän toimintahäiriö. Tässä tilanteessa hermosto voi kompensoida tilannetta lisäämällä niskan lihasjännitystä. Muun fysioterapian tavoin myös toiminnallisen neurologian tavoitteena on löytää oireiden taustalla vaikuttavia tekijöitä ja kohdistaa kuntoutus niihin.
Yksilöllinen osa kokonaisvaltaista fysioterapiaa
Toiminnallinen neurologia ei korvaa muuta fysioterapiaa, vaan täydentää sitä. Yhdistän vastaanotolla toiminnallisen neurologian menetelmiä muuhun fysioterapiaan, kuten terapeuttiseen harjoitteluun, vestibulaariseen kuntoutukseen, manuaaliseen terapiaan sekä muihin käyttämiini hoitomenetelmiin. Tavoitteena on löytää juuri sinun oireisiisi ja tavoitteisiisi sopivin yhdistelmä, joka tukee mahdollisimman hyvää toimintakykyä ja arkea.